Tapahtumat ja julkaisut

 Tulevia tapahtumia

 Ajankohtaista

 News in English

|
Artemis-konsernin toimitusjohtaja vaihtui    Artemis International Solutions Corporationin (AISC) uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Patrick Ternier, joka on aiemmin toiminut Ranskan ja Saksan Artemiksen toimitusjohtajana. AISC:n toimitusjohtaja Michael Rusert eroaa tehtävästään ja jättää samalla paikkansa AISC:n hallituksen jäsenenä.
Patrick Ternierillä on 20 vuoden kokemus kansainvälisestä ohjelmistoliiketoiminnasta ja hänen johdossaan Artemis on saavuttanut markkinajohtajan aseman Saksassa ja Ranskassa. Uudessa roolissaan Ternier voi hyödyntää vankkaa kokemustaan kasvavilla portfolio- ja projektijohtamisen markkinoilla.
“Meillä on ensiluokkainen maailmanlaajuinen asiakaskunta”, toteaa Ternier. “Nämä asiakassuhteet ovat liiketoimintamme perustana. Uusien ohjelmistoratkaisujen kehittäminen asiakkaittemme tarpeisiin onkin sekä minun että koko muun Artemiksen johdon keskeinen tavoite. Näin voimme hyödyntää Artemiksen globaaleja resursseja ja saada aikaan jatkuvaa menestystä.”
www.proha.fi
|